Tarkkasilmäinen löytää esimerkiksi auringonkukasta matemaattisen mallin, sillä jättiläismykeröön kehittyvät siemenet ovat järjestyneet kahdeksi keskustasta eri suuntiin lähteväksi spiraalikuvioksi. Kun kummankin spiraalin rivien lukumäärä lasketaan yhteen, saadaan Fibonaccin lukujono, jossa jokainen luku on kahden edellisen luvun summa.Tässä blogissa Järvenpään lukion luma-linjan opettajat ja opiskelijat summaavat tietämystään luonnontieteistä, esittelevät projekteja ja tehtäviä sekä kuvia opiskelusta luma-aineissa. Blogissa viljellään myös luonnontieteitä yleisemmällä tasolla.

tiistai 26. marraskuuta 2013

LUMA-keskukset saivat katto-organisaation

LUMA-keskus Suomi avattiin 8.11.2013 katto-organisaatioksi suomalaisten yliopistojen LUMA-keskuksille. Tavoitteena on innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian harrastamiseen ja opiskeluun uusien tiede- ja teknologiakasvatuksen avausten kautta, tukea opettajia elinikäiseen oppimiseen varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin koko Suomessa, sekä vahvistaa tutkimuspohjaista opetuksen kehittämistyötä.

LUMA-keskus Suomen sivustolle pääset tästä linkistä. Sivustolta löytyy mm. linkit eri yliopistojen LUMA-keskusten nettisivuille, joista löytyy paljon mielenkiintoista tutkittavaa niin opettajalle kuin opiskelijallekin. LUMA-keskus Suomi julkaisee myös LUMA-sanomia, joista löydät ajankohtaista tietoa luonnontieteen opiskelusta, erilaisista projekteista ja kilpailuista.
                                                                                                                           Joona Svala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti