Tarkkasilmäinen löytää esimerkiksi auringonkukasta matemaattisen mallin, sillä jättiläismykeröön kehittyvät siemenet ovat järjestyneet kahdeksi keskustasta eri suuntiin lähteväksi spiraalikuvioksi. Kun kummankin spiraalin rivien lukumäärä lasketaan yhteen, saadaan Fibonaccin lukujono, jossa jokainen luku on kahden edellisen luvun summa.Tässä blogissa Järvenpään lukion luma-linjan opettajat ja opiskelijat summaavat tietämystään luonnontieteistä, esittelevät projekteja ja tehtäviä sekä kuvia opiskelusta luma-aineissa. Blogissa viljellään myös luonnontieteitä yleisemmällä tasolla.
torstai 26. helmikuuta 2015
RajatOn oppimateriaali - aineistoja ja tehtävävinkkejä opettajille ja opiskelijoille
RajatOn- hanke on tiedekasvatushanke, jossa tuotetaan oppimateriaalia tiedekasvatuksen tueksi. Taustalla on Turun yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Sivuston rakentaminen on vielä vähän kesken, mutta esillä on jo paljon materiaaleja oppiainerajat ylittävään opiskeluun. Uuden opetussuunnitelman myötä vuonna 2016 on lukioon tulossa ainerajat ylittäviä teemaopintoja. Järvenpään lukiossa vastaavia kursseja toki on jo nyt (ns. YTK-kurssit) mm. vuosittain toteutuvat suosiotakin kohtuullisesta saaneet biokemian ja terveysmaantieteen kurssit. Käy tutustumassa monipuoliseen materiaaliin oheisesta linkistä. Sivustolta saattaa löytyä vaikka hyviä ideoita kurssitöihin tai taustamateriaalia ryhmätöihin ja opiskeluun.
Linkki sivustoon: RajatOn
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)