Tarkkasilmäinen löytää esimerkiksi auringonkukasta matemaattisen mallin, sillä jättiläismykeröön kehittyvät siemenet ovat järjestyneet kahdeksi keskustasta eri suuntiin lähteväksi spiraalikuvioksi. Kun kummankin spiraalin rivien lukumäärä lasketaan yhteen, saadaan Fibonaccin lukujono, jossa jokainen luku on kahden edellisen luvun summa.Tässä blogissa Järvenpään lukion luma-linjan opettajat ja opiskelijat summaavat tietämystään luonnontieteistä, esittelevät projekteja ja tehtäviä sekä kuvia opiskelusta luma-aineissa. Blogissa viljellään myös luonnontieteitä yleisemmällä tasolla.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Luonnontieteellinen suuntautuminen uudistuu

Lukiomme luonnontieteellisessä suuntautumisvaihtoehdossa tapahtuu muutoksia ensi lukuvuodesta alkaen. Erillisistä painotuksista luovutaan, joten suuntautumiseen hakeminen on entistä selkeämpää, mitä erityisesti yläkouluilta tulleessa palautteessa on toivottu. Samalla ryhmään otettavien opiskelijoiden määrää vähennetään hieman 24 oppilaaseen, jotta ryhmäläiset mahtuvat kokonaisena ryhmänä kaikkiin yhteisiin opintoihin. Suuntautumisen vanhat hyvät edut säilyvät kuitenkin ennallaan: kurssitarjonta pysyy laajana ja monipuolisena, mahdollisuudet osallistua kansainvälisiin projekteihin ja saada laadukasta, haastavaa ja kokeellista opetusta säilyvät.


Kuvan lähde: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6e/NaturalScienceMontage.png


Enemmän yhdessä

Aiemmin suuntautumiseen pystyi hakemaan sekä tulevat lyhyen että pitkän matematiikan lukijat, mutta uudistuksen myötä kaikilta suuntaukseen hyväksytyiltä vaaditaan pitkän matematiikan opiskelua lukiossa. Muutoksen seurauksena ryhmä tulee olemaan entistä tiiviimmiin yhdessä, koska yhteisten peruskurssien lisäksi kaikki käyvät samoilla matematiikan kursseilla. Myös fysiikkaan muodostuu varmasti ryhmiä, jossa iso joukko suuntautumisen opiskelijoita työskentelee samalla kurssilla. Biologian ja kemian valitseminen suuntautumisen pakollisiksi aineiksi on ollut vähäisempää, joten niissä kurssivalinnat hajaantuvat enemmän.

Tutustu suuntautumiseen

Lisätietoa suuntautumisesta löydät uusilta sivuiltamme. Suuntautuminen on myös vahvasti esillä lukion avoimien ovien päivänä ke 27.1.2016 klo. 8-20. Tervetuloa tutustumaan ja kyselemään tarkemmin suuntautumisvaihtoehdossa opiskelusta.
                                                                                                                                           Joona Svala




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti