Tarkkasilmäinen löytää esimerkiksi auringonkukasta matemaattisen mallin, sillä jättiläismykeröön kehittyvät siemenet ovat järjestyneet kahdeksi keskustasta eri suuntiin lähteväksi spiraalikuvioksi. Kun kummankin spiraalin rivien lukumäärä lasketaan yhteen, saadaan Fibonaccin lukujono, jossa jokainen luku on kahden edellisen luvun summa.Tässä blogissa Järvenpään lukion luma-linjan opettajat ja opiskelijat summaavat tietämystään luonnontieteistä, esittelevät projekteja ja tehtäviä sekä kuvia opiskelusta luma-aineissa. Blogissa viljellään myös luonnontieteitä yleisemmällä tasolla.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kadonneiden munien arvoitus

Lukion biologian ykköskurssilla luonnontieteellisen suuntautumisen opiskelijat tekivät tutkimuksia eriväristen linnunmunien säilymisestä keinopesissä metsä-, kaupunki- ja peltoympäristössä. Opiskelijat toteuttivat tutkimukset ja tekivät niiden tuloksista kurssityöt. Kuvan jälkeen linkki Ville Tuomisen ja Ilmari Vaittisen erinomaiseen videoon, jonka he tekivät tutkimuksiin liittyen.





   Videon pääset katsomaan oheisesta linkistä:    Kadonneiden munien arvoitus
                                                                                                                          
                                                                                                                          Joona Svala

1 kommentti: