Tarkkasilmäinen löytää esimerkiksi auringonkukasta matemaattisen mallin, sillä jättiläismykeröön kehittyvät siemenet ovat järjestyneet kahdeksi keskustasta eri suuntiin lähteväksi spiraalikuvioksi. Kun kummankin spiraalin rivien lukumäärä lasketaan yhteen, saadaan Fibonaccin lukujono, jossa jokainen luku on kahden edellisen luvun summa.Tässä blogissa Järvenpään lukion luma-linjan opettajat ja opiskelijat summaavat tietämystään luonnontieteistä, esittelevät projekteja ja tehtäviä sekä kuvia opiskelusta luma-aineissa. Blogissa viljellään myös luonnontieteitä yleisemmällä tasolla.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Vaelluskurssi vapauttaa oppimaan



Syyskuun ensimmäisenä perjantaina starttasi koulun pihalta perinteinen liikunnan, maantieteen ja biologian yhteinen vaelluskurssi. Opiskelijat ja opettajat suuntasivat kohti Nuuksiota tavoitteenaan vaeltaa, rauhoittua luonnossa ja oppia pienimuotoisten kisarastien kautta erätaitoja. Seuraavat kuvat ja videot kertovat villiä tarinaa Nuuksion hohdokkaasta erämaasta.

Matkaan lähdettin Haukkalammelta. Suunnistajaryhmä tarttui karttoihin ja lähti opastamaan porukkaa maisemareittiä pitkin.


 







 




Iso-Holmaan saavuttiin illan jo hämärtäessä.
Iltanuotiolla laitettiin ensimmäiset eväät, harjoiteltiin trangian käyttöä ja alettiin jännittää selviytymistä suomalaisessa erämaassa.










Lättyjenpaisto onnistui ensiyrittämältä!










Aamu alkoi haastavilla tehtävärasteilla. Opiskelijat mittasivat taitojaan lajintunnistuksessa, ensiavussa, saappaanheitossa, tulenteossa ja trangian käytössä.



Vedenkeittokilpailun onnelliset voittajat Anna ja Martta!



Pojilla petti kasaustekniikka ja vesi ei kiehunut ajallaan.

                            

Mentalisti Sanna neuvoi tulenteon taikoja, mutta vain harvat onnistuivat
kipinänteossa.



Erä-Arin tyylinäytteestä pystyy tarkistamaan oikean tekniikan.


Saappaanheitossa Ari ja Hugo taistelivat tasapelin.


Pisteiden lasku oli opettajille vaativa ja vakava paikka. Meniköhän oikein?

Ari ja Ritva jännittivät kollegojen puolesta.





Seuraava tehtävä oli suunnistaa Saarilammelle seuraavan yön leiriin. Reiti tutkittiin tarkasti ja opiskelijat suunnistivat muuttolintumaisella varmuudella perille asti.



Saarilammella pystytettiin leiri ja lähdettiin saunomaan Tikankololle, jossa ratkaistiin kokonaiskisa metsägolfilla ja Sannan pitämällä Nuuksio-tietokilpailulla (arvatkaa voittivatko opettajat visan!).



Ratamestari  oli suunnitellut haastavan lippuverkoston golffareille.
Ville yritti vakuuttaa kokkaustaidoillaan.


Hugo syötti Villen keitokset muille.

 
Sofi Heikkilän henkevä maalauksellinen sommitelma
oli kuvakilpailun parhaimmistoa.

Opettajat löivät uskomattomalla varmuudella rataennätyksen.
Aki varmistaa sääntöjen mukaisuuden.
Opiskelijoilla oli kuitenkin parhaat eväät.

 

Opettajat harjoittelivat vielä keskenään maastosalibandyä opiskelijoiden saunoessa.



Lopuksi istuttiin iltanuotiolla, laulettiin ja uitiin kunnes uuvahdettiin suomalaisen erämaaluonnon hellään kainaloon.
 

 


Joona Svala ja Ville Leppäniemi







 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti