Tarkkasilmäinen löytää esimerkiksi auringonkukasta matemaattisen mallin, sillä jättiläismykeröön kehittyvät siemenet ovat järjestyneet kahdeksi keskustasta eri suuntiin lähteväksi spiraalikuvioksi. Kun kummankin spiraalin rivien lukumäärä lasketaan yhteen, saadaan Fibonaccin lukujono, jossa jokainen luku on kahden edellisen luvun summa.Tässä blogissa Järvenpään lukion luma-linjan opettajat ja opiskelijat summaavat tietämystään luonnontieteistä, esittelevät projekteja ja tehtäviä sekä kuvia opiskelusta luma-aineissa. Blogissa viljellään myös luonnontieteitä yleisemmällä tasolla.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Venäjäprojektin satoa

Innokas 8 hengen joukko oli mukana lukioltamme kuluneena lukuvuonna Järvenpään lukion, Tikkurilan lukion ja Hyvinkään yhteiskoulun lukion yhteisessä venäjäprojektissa. Projektissa tutkittiin Itämerta biologian, maantieteen, kemian ja talouden näkökulmasta. Vierailukohteina oli Viikinmäen jätevedenpuhdistamo täällä Suomen päässä ja Venäjällä taas Pietarin lounainen puhdistamo ja upea vesimuseo. Siinä sivussa tietysti tarttui mukaan venäjänkielen taitoa ja tutustuttiin isäntäperheissä elämään Pietarissa. Seuraavaksi kaksi opiskelijoiden tekemää blogitekstiä projektimatkan varrelta.