Tarkkasilmäinen löytää esimerkiksi auringonkukasta matemaattisen mallin, sillä jättiläismykeröön kehittyvät siemenet ovat järjestyneet kahdeksi keskustasta eri suuntiin lähteväksi spiraalikuvioksi. Kun kummankin spiraalin rivien lukumäärä lasketaan yhteen, saadaan Fibonaccin lukujono, jossa jokainen luku on kahden edellisen luvun summa.Tässä blogissa Järvenpään lukion luma-linjan opettajat ja opiskelijat summaavat tietämystään luonnontieteistä, esittelevät projekteja ja tehtäviä sekä kuvia opiskelusta luma-aineissa. Blogissa viljellään myös luonnontieteitä yleisemmällä tasolla.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Luoko automaatio tulevaisuuden työpaikat?



Joukko luma-suuntautumisen opiskelijoita vieraili Teknologia´15 messuilla ti 6.10. Vierailun tarkoituksen oli tutustua automaatioalaan ja saada siten käytännön vinkkejä siitä, millaisia työpaikkoja ja mahdollisuuksia ala tarjoaa. Ohjelmassa oli tutustumista automaatioalan firmoihin heidän omilla ständeillään, pääministeri Sipilän automaatio luo huomisen työpaikat kampanjan aloituspuhe ja lopuksi oli aikaa tutustua omatoimisesti messujen monipuoliseen tarjontaan. 

 

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Maantieteen ylioppilaskirjoitukset sähköistyvät ensi syksynä

Sähköä syksyyn 2016
Maantieteessä aloitetaan sähköiset kirjoitukset ensimmäisten aineiden joukossa syksyllä 2016. Lukiollamme rakennetaan tällä hetkellä edellytyksiä sähköisten kokeiden suorittamiseen ihan käytännössä. Perjantaina 2.10. kello 9-12 pidetään ensimmäinen harjoittelukoe, jossa koulun auditorioon rakennetaan toimiva koeympäristö. Sähköisten kirjoitusten myötä eivät muutu pelkästään koeolosuhteet vaan tehtävätyypit muuttuvat myös. Perinteisten esseetehtävien ja soveltavien tehtävien rinnalle tulee tietokoneella tehtäviä pikkutehtäviä esim. monivalintaa, yhdistelyjä yms.
Harjoittelu on jo alkanut
Opiskelijat harjoittevat tällä hetkellä kirjoituksiin ehkä jopa tietämättään: Uuden oppimisympäristön Edisonin kautta he saavat harjoitusta toimistotyökalujen käyttämisestä. Kahoot, Socrative yms. kyselysovellukset harjoittavat erityyppisten tehtävien tekemiseen ja maantieteen peruskursseilla piirrellään karttoja ja tehdään ilmastodiagrammeja Libre officella, mikä on kirjoituksissa käytössä oleva perusohjelmisto. Muutamia kurssikokeita on myös järjestetty sähköisesti ylioppilastutkintolautakunnan järjestelmällä.

Seuraavasta blogilinkistä maantieteen sähköisestä kirjoittamisesta kiinnostuneet pääsevät vilkaisemaan, millaista osaamista kokeessa edellytetään: Luma.fi - Maantieteen kirjoitukset sähköistyvät

                                                                                                                 Joona Svala

tiistai 26. toukokuuta 2015

Kansallisissa kilpailuissa tuli jälleen menestystä!

Lukiollamme järjestetään vuosittain luma-aineissa valtakunnalliset matematiikan, fysiikan, kemian, biologian ja maantieteen kilpailut. Viime vuosina menestystä on tullut erityisesti fysiikassa, mutta myös maantieteessä on ylletty kansainväliseen loppukilpailuun saakka. Tänä vuonna kilpailuihin osallistui tavallista enemmän opiskelijoita, erityisesti lumasuuntautumisen opiskelijat väänsivät tehtäviä antaumuksella. Tulostakin tuli, sillä Arttu Tolvanen pääsi fysiikkakilpailussa loppukilpailuun saakka ja sijoittui siellä neljänneksi. Toinen lumalainen Tuure Peltonen taas sijoittui biologiakilpailussa kärkikymmenikköön. Kansainväliset fysiikan olympialaiset ovat tänä vuonna heinäkuussa Intian Mumbaissa ja biologian olympialaiset taas Vietnamin Hanoissa. Toivotaan, että pojat menestyvät jatkovalmennuksissa niin, että paikat loppukilpailuihin avautuvat. Onnea molemmille ja tapahtumarikasta kesää kaikille!!



tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kokeellisuutta kemian tunneilta - maitohapon osuuden määrittäminen piimästä



Urheillessa lihaksiin voi kertyä maitohappoa, jota on myös hapatetuissa maitovalmisteissa kuten piimässä. Voimmeko siis päätellä, että lihaksissa on piimää? Vaikka johtopäätös saattaa kuulostaa mukavalta, lihaksissa ja maitotuotteissa oleva maitohappo ei kuitenkaan ole samanlaista. Ne ovat toistensa optiset isomeerit eli ne ovat toistensa peilikuvat ja niiden syntytapa on erilainen. Tässä työssä määritimme maitohapon osuuden piimässä.


Kuvassa maitohapon optiset isomeerit.


torstai 26. helmikuuta 2015

RajatOn oppimateriaali - aineistoja ja tehtävävinkkejä opettajille ja opiskelijoille



RajatOn- hanke on tiedekasvatushanke, jossa tuotetaan oppimateriaalia tiedekasvatuksen tueksi. Taustalla on Turun yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Sivuston rakentaminen on vielä vähän kesken, mutta esillä on jo paljon materiaaleja oppiainerajat ylittävään opiskeluun. Uuden opetussuunnitelman myötä vuonna 2016 on lukioon tulossa ainerajat ylittäviä teemaopintoja. Järvenpään lukiossa vastaavia kursseja toki on jo nyt (ns. YTK-kurssit) mm. vuosittain toteutuvat suosiotakin kohtuullisesta saaneet biokemian ja terveysmaantieteen kurssit. Käy tutustumassa monipuoliseen materiaaliin oheisesta linkistä. Sivustolta saattaa löytyä vaikka hyviä ideoita kurssitöihin tai taustamateriaalia ryhmätöihin ja opiskeluun.


Linkki sivustoon: RajatOn